Minun valoni

✨ Miksi loin tämän palvelun – Minun oma tarina

Olen huomannut, että mitä syvemmälle olen kulkenut omaan henkiseen elämääni, sitä enemmän on alkanut nousta esiin sellaista, jota en edes tiennyt kantavani.

Ei aina muistoina – vaan kehon reaktioina.
Jännityksenä. Ahdistuksena. Hälytyksenä ilman näkyvää syytä.
Vasta myöhemmin ymmärrän:
keho muistaa sen, minkä mieli on joutunut unohtamaan selviytyäkseen.

Mieli suojelee. Keho kantaa.
Ja silloin, kun alamme palata takaisin itseemme – kun hengitämme syvempään ja sallimme valon tulla – myös varjo alkaa liikkua. Ei siksi, että olisimme tehneet jotain väärin, vaan siksi että nyt me olemme valmiita.

Tämä palvelu, Minun valoni, syntyi juuri siitä kohdasta:
Kun tajusin, etten ole yksin.
Että meitä on monia, jotka olemme joskus jääneet yksin kokemustemme kanssa – ja joiden keho kantaa edelleen hiljaisia kaikuja.

Tämä ei ole "hoito".
Tämä on lupa astua siihen, mitä et saanut aiemmin kohdata.
Tämä on lempeä paikka sanoa:
tämä ei enää määrittele minua – minä otan valoni takaisin.

Jos yksikin toinen saa tästä helpotuksen hengitykseen, pienen kipinän toivoa, tai tunteen, ettei ole yksin – silloin tämä matka on ollut kaiken arvoinen.

🌘 Minun tarinani – miten varjo alkoi puhua

Minulla oli vuosia rauhallista aikaa. Oli toki elämän käänteitä, mutta mitään ei varsinaisesti "tapahtunut".
Kunnes aloin astua syvemmälle henkiselle polulle – ja silloin jotain muuttui.

Yhtäkkiä kehoni alkoi puhua.
En muistanut tiettyjä asioita, mutta tunsin ne.
Tärinä. Paine rinnassa. Ahdistavia tuntemuksia, joita en osannut yhdistää mihinkään loogiseen.
Ja sitten eräänä hetkenä se muisto nousi pintaan. Ei siksi, että olisin etsinyt sitä – vaan koska olin vihdoin valmis ottamaan sen vastaan.

Muisto, jonka olin sulkenut.
Muisto, jota ei silloin voinut käsitellä.
Koko kesän jatkunut vaino.
Mies, joka ajoi perässäni, istui öisin ikkunoideni alla, selasi valokuvia ja tarkkaili minua.
Silloin en saanut apua – koska siihen aikaan se ei ollut vielä rikos.

Ja se jäi.
Se jäi kehooni, uneeni, pelkoon jota en koskaan kunnolla selittänyt.

Nyt – vuosikymmeniä myöhemmin – kun olen valmis, keho alkaa luovuttaa sen ulos.
Muistot tulevat, koska nyt niille on tilaa. Nyt minussa on turvaa, jota ei silloin ollut.

Siksi Minun valoni syntyi.
Ei vain palveluksi, vaan paikaksi, jossa saa sanoa: nyt riittää. Tämä ei enää ohjaa elämääni.

Minun valoni on tila sinulle, jos: – tunnet kehossasi jotain selittämätöntä hälyä
– sinussa on kipuja, joille ei ole sanoja
– sinut on joskus rikottu, unohdettu, sivuutettu

Minun valoni on paikka, jossa saa kohdata omat muistonsa – tai olla kohtaamatta, jos niin haluaa.
Mutta silti valita: minä otan tilani takaisin.
Minä otan valoni takaisin.

Jos tämä puhuu sinulle, tiedä: et ole yksin.

– Mitja 💛